Hannakaisa Heikkinen puhui aitoudella v. 2015 Savon murremestariksi

HK Hk

Savon murremestarit ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta vanhemman polven immeisiä. Perinteinen savolaishuumori ammentaa sanomuksensa vanhan ja uuden yhteentörmäyksistä.

Vuoden 2015 Savon murremestari Hannakaisa Heikkinen, 40, on eri sukupolven edustaja. Tausta ja koti ovat juurevasti Kiuruveden Rapakkojoella; toisaalla opiskelut, hoitoalan työ ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen ovat näyttäneet nyky-Suomen arvostuksia. Vastapainona niille vanhukset ovat saaneet hänestä myötäelävän puolestapuhujan.

Komea nousu Kuopion vaalipiirin nuoreksi kansanedustajaksi (kesk.) 2007- oli yllättävä, mutta sitä oli myös vapaaehtoinen eduskunnasta jättäytyminen yhden edustajakauden jälkeen. Perheeseen syntyi toinen lapsi eivätkä pienten lasten äidin ja parlamentaarikon työt olleet hänen mielestään yhteen sovitettavissa.

Valintaa monet ehtivät povata riskiksi poliitikon uralla. Mutta äänestäjät ymmärsivät rohkeaa ratkaisua.  Naisen on tehtävä valintansa ajallaan.

Hannakaisa Heikkinen oli uudelleen ehdolla 2015 eduskuntavaalissa ja tuli valituksi Savo-Karjalan vaalipiiristä yli kymmenellätuhannella äänellä. Kun haastattelija kyseli menestyksen salaisuutta kuului vastaus: ” Koetan aina olla vain oma itseni.”

Aitoudella Hannakaisa Heikkinen voitti myös Savon murremestaruuden. Lapsuusmuistoon sisältyi tärkeintä asioita kuten ihmiset, työ, navetta, eläimet, ja niistä kumpusi luontevaa puhetta maalaiskodin arjesta ilman keinotekoisia viäntelyjä ja kiäntelyjä.

Tuomaristo oli ratkaisussaan yksimielinen. Kiitossanoissa murremestari lupasi käyttää taitoaan myös eduskunnan puhujapöntössä mikäli tulisi valituksi. Ei ratsastaakseen tittelillä , vaan koska murre kuuluu hänen omimpaan puhekieleensä.

Savon murremestaruuskilpailussa 29.3.2015 Pohjois-Savon liiton maakuntasalissa oli 9 osanottajaa. Tuomariston puheenjohtajana oli Olavi Rytkönen ja jäseninä Auli Poutiainen, Jari Känninen, Risto Lappalainen ja Matti Korhonen.